Illat ovat jo hyvin pimeitä, aamulenkin aikaan aurinko sentään alkaa tehdä itseään näkyväksi. Olen kuitenkin todennut, että tummanruskea Papu ja mustiiin pukeunut mies ei erotu parhaalla mahdollisella tavalla lähiseudun vähävaloisilla kaduilla.
Papun hihnassa on heijastinosa ja olen kiinnittänyt siihen vielä polkupyörästä lainatun punaisena vilkkuvan ledivalon. Itseeni olen kiinnittänyt pari heijastinta ja joskus käytän myös heijastinliiviä.
Googlasin aihetta
ja löysin useita linkejä koiraheijastimiin ja -liiveihin - tässä muutama
Heijastintuotteet - PetNetstore
Hooks heijastimet
Tassu & Tarvike: HEIJASTIN- JA HUOMIOTUOTTEET
Koiratuote - vilkkuvat pannat
Kannattaa hankkia ainakin heijastimet sekä itselle, että koiralle. Varsinkin pitkän flexin päässä oleva koira voi aiheuttaa vaaratilanteen ohikulkijalle, jos flexin naru ei satu olemaan heijastavaa tyyppiä...
maanantai 12. lokakuuta 2009
tiistai 29. syyskuuta 2009
Vielä puskaruokinnasta
Illat ovat taas salakavalasti pimentyneet ja on kai tunnustettava, että kyllä se syksy on viimeistään nyt alkamassa. Eilen pimeässä suoritettu iltakävelymme päättyi taas läheisen varikon seinustan vieressä kasvavien aroniapensaiden viereen JA... marjat olivat poissa !
Edellisinä kertoina puskat ovat olleet maahan asti taipuneina marjojen painosta, mutta eilen saimme pimeässä hakemalla hakea herkkuja - ehkäpä joku on poiminut marjat parempaan talteen.
Papu oli aivan äimistynyt. Se syöksyi innokkaasti marjapuskille ja pienen haistelun jälkeen se kääntyi katsomaan minua - ja voisin vaikka vannoa, että sen ilme oli: "tässä niitä marjoja on ollut, minne ne ovat kadonneet ? Auta !"
Papu ei siis tietenkään komentanut minua, katsoi vain aidosti hädissään/kummissaan olevan näköisenä ja selvästi oletti minun tarjoavan jonkun ratkaisun marjakatoon. Liikuttavaa miten tuo karvaturkki luottaa meikäläiseen myös tällaisissa hätätapauksissa :)
No, muutama marja löytyi ylemmiltä oksilta.
Edellisinä kertoina puskat ovat olleet maahan asti taipuneina marjojen painosta, mutta eilen saimme pimeässä hakemalla hakea herkkuja - ehkäpä joku on poiminut marjat parempaan talteen.
Papu oli aivan äimistynyt. Se syöksyi innokkaasti marjapuskille ja pienen haistelun jälkeen se kääntyi katsomaan minua - ja voisin vaikka vannoa, että sen ilme oli: "tässä niitä marjoja on ollut, minne ne ovat kadonneet ? Auta !"
Papu ei siis tietenkään komentanut minua, katsoi vain aidosti hädissään/kummissaan olevan näköisenä ja selvästi oletti minun tarjoavan jonkun ratkaisun marjakatoon. Liikuttavaa miten tuo karvaturkki luottaa meikäläiseen myös tällaisissa hätätapauksissa :)
No, muutama marja löytyi ylemmiltä oksilta.
sunnuntai 20. syyskuuta 2009
Mätsäreitä...
Kahtena viime viikonloppuna tyttäreni on vienyt Papun Matchshow:n. Kultaa ja kunniaa ei ole tullut, mutta palkintosijoille on sentään päästy :)
En tiennyt Matchshow -toiminnasta mitään, kun tyttäreni värväsi minut kuskaamaan häntä ja Papua läheiselle Konalan kentälle, jossa Papu siis oli ensimmäistä kertaa tyttäreni ohjaamana näyttelyssä. Viime viikonloppuna vietimme kaunista syyspäivää Veikkolan koirakerhon järjestämässä tilaisuudessa.
Saimme molemmilla kerroilla matchissä sinisen nauhan: molemmat tuomarit sanoivat koiran näyttävän hyvältä tai erinomaiselta, mutta sekä esittämisessä, että koiran käyttäytymisessä oli siis parannettavaa.
Molemmat tuomarit olivat erittäin ystävällisiä ja kannustavia. Konalassa tuomari neuvoi, miten voisi parantaa esiintymistä sinisten kehässä ja tuloksena olikin hieno neljäs sija - voit arvata, että tyttäreni oli iloinen ja innoissaan.
Yksi Papun ongelmista on se, että kun tuomari kumartuu kyykkyyn, luulee koiramme, että nyt pitää antaa pusu. Veikkolassa Papu onnistui lähes kaatamaan tuomarin, joka tosin naureskeli innokasta pusuttajaamme.
Näyttelykokemus tietysti karttuu ja tyttäreni treenaa Papun kanssa sekä "seisomista näyttelyasennossa", että kehässi liikkumista. Nyt täytyy vielä opettaa, että kaikkien kohdalla kyykistyminen ei tarkoita pusun pyyntöä :)
En tiennyt Matchshow -toiminnasta mitään, kun tyttäreni värväsi minut kuskaamaan häntä ja Papua läheiselle Konalan kentälle, jossa Papu siis oli ensimmäistä kertaa tyttäreni ohjaamana näyttelyssä. Viime viikonloppuna vietimme kaunista syyspäivää Veikkolan koirakerhon järjestämässä tilaisuudessa.
Molemmat tuomarit olivat erittäin ystävällisiä ja kannustavia. Konalassa tuomari neuvoi, miten voisi parantaa esiintymistä sinisten kehässä ja tuloksena olikin hieno neljäs sija - voit arvata, että tyttäreni oli iloinen ja innoissaan.
Yksi Papun ongelmista on se, että kun tuomari kumartuu kyykkyyn, luulee koiramme, että nyt pitää antaa pusu. Veikkolassa Papu onnistui lähes kaatamaan tuomarin, joka tosin naureskeli innokasta pusuttajaamme.
Näyttelykokemus tietysti karttuu ja tyttäreni treenaa Papun kanssa sekä "seisomista näyttelyasennossa", että kehässi liikkumista. Nyt täytyy vielä opettaa, että kaikkien kohdalla kyykistyminen ei tarkoita pusun pyyntöä :)
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
Kauhea kolari...
Viime viikolla ajoin polkupyörälläni kolarin koiran kanssa... onneksi koiralle ei käynyt kuinkaan ja minäkin selvisin kipeällä, verisellä polvella.
Minä katson aina tarkkaan ennen ohitusta koirien tilanteen
- onko koira kiinni lyhyellä narulla
- onko omistaja huomannut minut
- voinko ohittaa turvallisesti
Juuri näin tein tälläkin kerralla ja kun huomasin omistajan ottavan koiran viereensä ja nyökkäävän minulle, nousin polkemaan pystyasennosta... ja kun olin juuri koiran kohdalla se syöksyi etupyörääni kohti. Ehdin jarruttaa, mutta koiran kylki osui pyöräni etupyörään ja koira tömähti maahan.
Ja miksi tämä tapahtui? Koira näki lähistöllä kaksi muuta koiraa ja päätti rynnätä niitä kohti (koirat olivat tulossa tapahtumapaikalle). Ajoin pyörätien toista laitaa ja normaalisti koira ei olisi syöksyllään pyöräni alle ehtinyt, mutta... koiran ulkoiluttaja ei ollut painanut flexin stop -näppäintä ja niin koiralla oli viitisen metriä vapaata narua...
Minä kaaduin ja iskin polveni hiekkaan. Noustessani tarkistin heti koiran, joka nuoli iloisesti kättäni ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minä pelästyin melkoisesti, sillä luulin koiralle käyneen pahasti. Onneksi näin ei ollut.
Mitä tästä opimme:
1) Polkupyöräilijät! Varokaa ohitettavia koiria.
2) Koirien taluttajat! Ottakaa koira aina lyhyelle narulle pyörien läheisyydessä JA painakaa sitä nappia
3) Koirat! Malttakaa mielenne, kyllä ne nartut odottavat vielä pyöräilijän jälkeenkin
4) Ja polkupyöräilijät - muistakaakin käyttää kypärää !
Minä katson aina tarkkaan ennen ohitusta koirien tilanteen
- onko koira kiinni lyhyellä narulla
- onko omistaja huomannut minut
- voinko ohittaa turvallisesti
Juuri näin tein tälläkin kerralla ja kun huomasin omistajan ottavan koiran viereensä ja nyökkäävän minulle, nousin polkemaan pystyasennosta... ja kun olin juuri koiran kohdalla se syöksyi etupyörääni kohti. Ehdin jarruttaa, mutta koiran kylki osui pyöräni etupyörään ja koira tömähti maahan.
Ja miksi tämä tapahtui? Koira näki lähistöllä kaksi muuta koiraa ja päätti rynnätä niitä kohti (koirat olivat tulossa tapahtumapaikalle). Ajoin pyörätien toista laitaa ja normaalisti koira ei olisi syöksyllään pyöräni alle ehtinyt, mutta... koiran ulkoiluttaja ei ollut painanut flexin stop -näppäintä ja niin koiralla oli viitisen metriä vapaata narua...
Minä kaaduin ja iskin polveni hiekkaan. Noustessani tarkistin heti koiran, joka nuoli iloisesti kättäni ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minä pelästyin melkoisesti, sillä luulin koiralle käyneen pahasti. Onneksi näin ei ollut.
Mitä tästä opimme:
1) Polkupyöräilijät! Varokaa ohitettavia koiria.
2) Koirien taluttajat! Ottakaa koira aina lyhyelle narulle pyörien läheisyydessä JA painakaa sitä nappia
3) Koirat! Malttakaa mielenne, kyllä ne nartut odottavat vielä pyöräilijän jälkeenkin
4) Ja polkupyöräilijät - muistakaakin käyttää kypärää !
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Tekstit
